Instalco laajenee Tampereelle ja Seinäjoelle

Instalco laajenee Tampereelle ja Seinäjoelle

2018-08-15

Instalco jatkaa kasvuaan Suomessa hankkimalla Jalasjärven Vesijohtoliike Kannosto Oy:n ja LVI-Talo Kannosto Oy:n (”Kannosto”). Yhtiöt toimivat LVI-alalla Tampereen ja Seinäjoen seudulla.

Mauri Kannosto perusti Jalasjärven Vesijohtoliike Kannoston vuonna 1954, ja tänä päivänä yritys on hänen poikansa Ossi Kannoston ja lastenlastensa Vesa, Matti ja Janne Kannoston omistuksessa. Viimeksi mainittu perusti LVI-Talo Kannoston vuonna 1991. LVI-urakoinnin ja -huollon tarjoamisen lisäksi molemmissa yrityksissä on myymälä. Niiden tilikauden 2017 yhteisliikevaihto oli noin 4 miljoonaa euroa, josta noin puolet oli peräisin asennushankkeista.

– Kannoston myötä Instalco laajenee Tampereen ja Seinäjoen alueelle. Hankinta sopii Suomen kasvusuunnitelmaamme ja strategiaamme ostaa yhtiöitä, joiden talous ja johtaminen ovat vakaalla pohjalla ja joilla on vahvaa paikallista toimintaa, Instalcon kehityspäällikkö ja Suomen toiminnoista vastaava Robin Boheman sanoo.

Kannoston veljekset jatkavat toimintaa yrityksissä hankinnan jälkeen.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että meistä tulee osa Instalcoa. Olemme tarjonneet palveluita jo yli 60 vuotta Tampereella ja Seinäjoella, ja Instalcon ansiosta edellytyksemme laajentaa toimintaamme edelleen paranevat huomattavasti. Meistä tulee osa suurta kokonaisuutta, mutta voimme silti säilyttää paikallisidentiteettimme ja asiakassuhteemme. Nyt meillä on myös puitteet tarjota työntekijöillemme uusia kehitysmahdollisuuksia Instalcon parhaiden käytäntöjen jakamisen ja koulutusohjelmien ansiosta, Vesa Kannosto sanoo.