Instalco konserni koostuu Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa toimivista tytäryrityksistä, joilla kaikilla on pitkä kokemus alasta sekä osaava ja jatkuvasti kehittyvä henkilöstö. Yhdistämme nykyaikaisen liiketoimintamallin eri toimialojen laaja-alaiseen osaamiseen, mikä mahdollistaa tehokkaan yhteistyön yritysten välillä ja luo edellytykset parhaaseen asiakaspalveluun.
Instalco on yhtenäinen yritysryhmä, johon kuuluu vahvoja paikallisia yrityksiä. Tytäryritykset säilyttävät konserniin liittymisen yhteydessä nimensä, organisaationsa, toimintatapansa ja yrityskulttuurinsa. Lisäarvo muodostuu muun muassa yritysten välisestä yhteistyöstä, hankintojen tehostamisesta sekä koko konsernin kattavasta kehitystyöstä.
Instalco tulee olemaan yksi Pohjoismaiden johtavista sähkö-, LVI- ja jäähdytysalan urakointiyrityksistä vuoteen 2020 mennessä. Konserni tulee olemaan huippuluokan toimija laajan teknologiaosaamisen myötä.
Instalcon liikeidea on tarjota sähkö- ja LVI-teknisiä kokonaisratkaisuja pohjoismaisilla markkinoilla yhdistämällä paikallisyritysten asiakaslähtöisyyden tehokkaaseen yhteistyöhön sekä nykyaikaiseen johtajuuteen.
Meidän liiketoimintamalli yhdistää paikallisen läsnäolon suuren yrityksen mahdollisuuksiin tarjota asiakkaille kattavia kokonaisratkaisuja.
Instalcon liiketoimintamalli perustuu seuraaviin tekijöihin:
Yritysostot perustuvat neljään vaatimukseen: